Kansanedustajuus on ammattityötä

Kategoria: Sofia

Eläkeikä nostettava (pöydälle)

Kevään kehysriihessä hallituksen on sovittava akuuteista lisätoimista valtion velkasuhteen kääntämiseksi laskuun. Hallitukselta vaaditaan myös kaukonäköisyyttä tarttua pidemmän aikavälin ongelmaan, jota kutsutaan julkisen talouden kestävyysvajeeksi. Ikäihmisten

Lue lisää »

Miksi Sauli

Tammikuussa olen ehtinyt kiertää paljon ympäri Pirkanmaata. Paukkupakkasista huolimatta matka vei tänään hevostallille, missä tapasin myös koiraystäviä. Viesti koirapuistoista kautta maan on selvä. Lennu on

Lue lisää »

Lukioiden vuoro

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen aiesopimuksen, jonka mukaan Pirkanmaan koulutuskonserni ja Tampereen ammattiopisto yhdistetään niin sanotulla isäntäkuntamallilla siten, että myös Tampereen järjestämä lukiokoulutus on samassa tuottajaorganisaatiossa.

Lue lisää »

Työvuosi paketissa

Eduskunnan työ syksyn osalta päättyi eilen suuren valiokunnan kokoukseen ja budjettiviikon viimeisiin äänestyksiin. Viimeisenä istuntopäivänä eduskunnassa esiintynyt Sibelius-lukion kuoro toi joulumielen ja vuosi alkaa olla

Lue lisää »

Puolustusvoimia uudistetaan

Suomi huolehtii omasta uskottavasta puolustuksesta sekä osallistuu eurooppalaiseen yhteistyöhön ja kansainväliseen kriisinhallintaan. Aktiivisuutemme kansainvälisillä kentillä tähtää suomalaisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseen. Suomen sotilaallista maanpuolustusta uudistetaan

Lue lisää »

YK-liiton puheenjohtajaksi

Suomen YK-liitto valitsi minut vuosikokouksessaan liiton uudeksi puheenjohtajaksi. Tehtävä on mielenkiintoinen nyt, kun Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi 2013-14. Se edellyttää meiltä määrätietoista YK-politiikkaa,

Lue lisää »

Sopu Euroopan vakauttamisesta

Eurooppa-neuvosto päätti torstaina paketista, jolla Kreikan velkakriisin leviäminen muihin maihin pyritään ehkäisemään. Yksityinen sektori ottaa nyt merkittävästi vastuuta samalla kun kriisimaiden säilyminen markkinoilla pystytään turvaamaan.

Lue lisää »