Metropoli-lehti haastatteli minua toukokuun alussa. Tuolloin lähes viisi kuukautta sitten tehdyssä ja nyt julkaistussa haastattelussa toimittaja on ansiokkaasti tuonut esiin poliittisia kysymyksiä vahvasti lehden oman kohderyhmän eli nuorten aikuisten näkökulmasta. Vastaavaa toivoisi näkevänsä useamminkin samantyyppisisssä julkaisuissa.

Toisinaan lehtijuttuihin lipsahtaa pieniä epätarkkuuksia, koska toimittajat joutuvat tiivistämään monimutkaisia asiakokonaisuuksia yksittäisiin lauseisiin ja lyhyisiin teksteihin. Yleensä jutun kohteen ei ole jälkeenpäin hyötyä kovin hanakasti takertua siihen, jos jo julkaistussa jutussa ikä heittää hieman, elämänkerrassa on epätarkkuutta tai ”ammattikorkeakouluissa” on muuttunut muotoon ”ammattikouluissa ja –korkeakouluissa”.

Yhtä merkittävää väitettä minun on kuitenkin Metropolin jutun osalta oikaistava. Metropolin haastattelussa sanotaan, että olisin valmis ”rajaamaan pitkiä valtuustoputkia, jotta politiikkaan saataisiin kokemuksen lisäksi myös tuoreita näkemyksiä”.

Peräänkuulutin haastattelussa voimakkaasti vaihtuvuutta valtuustoihin sekä uuden osaamisen ja ideoiden mukaan saamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi tarkoituksenmukaista säätää lailla peräkkäisten valtuustokausien määrästä. En siis ole valmis sääntelyn keinoin potkaisemaan Irja Tulosen ja Matti Heinivahon kaltaisia suuresti arvostamiani konkareita valtuustoista. Tämän kannan mukaisesti olen äänestänyt myös SYL:n liittokokouksessa jo viime vuosikymmenellä.

Maailma muuttuu nopeasti ja vanhat keinot on käytetty. Nykytilanteessa vaihtuvuutta sekä uutta näkökulmaa, ideoita ja osaamista tarvitaan politiikassa enemmän kuin koskaan.

Ihmisillä on oikeus äänestää ehdolle asetetuista haluamansa edustajat itselleen. Puolueilla ja valtuustoryhmien toimijoilla on suuri vastuu siitä, että vanhojen valta-asetelmien pönkittäminen ei muodostu itsetarkoitukseksi vaan uutta osaamista uskalletaan rohkeasti hyödyntää ja ottaa käyttöön. Sillä niin kauan on toivoa, kun on rohkeutta uudistua.