Kansanedustajuus on ammattityötä

Suomesta paras maa lapsille ja perheille

Suomesta on tehtävä maailman paras maa olla lapsi. Perheiden ja lasten aseman parantaminen on keskeinen tavoitteeni seuraavaan hallitusohjelmaan. Se on myös Kokoomuksen tavoite, ja vastasin ohjelmatyömme valmistelusta.

Suomi on jo nyt monilla mittareilla hyvä maa lapsille ja perheille. Valtaosa lapsista ja nuorista voi hyvin, ja lasten ja nuorten palveluissa on olemassa hyviä käytäntöjä. Esimerkiksi yhdenvertaisuus eri alueilla asuvien ja eri väestöryhmiin kuuluvien lasten välillä ei kuitenkaan vielä parhaalla mahdollisella tavalla toteudu.

Perheiden arkea helpottavat uudistukset ja lasten asemaa parantavat teot ovat Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Hallitus on käynnistänyt kansallisen lapsistrategian valmistelun. Työn on määrä valmistua evästämään seuraavan hallituskauden päätöksiä.

Toteutetaan perhevapaauudistus

Perhevapaat on uudistettava. Uudistus on välttämätön lapsen edun, perheiden joustavan arjen ja tasavertaisen vanhemmuuden vuoksi. Johdollani valmisteltu Kokoomuksen perhevapaamalli huomioisi erilaisten perheiden erilaiset tarpeet ja joustaisi yksilöllisesti. Samalla vahvistuisivat lapsen oikeus molempien vanhempiensa hoivaan ja naisten työuramahdollisuudet. Myös osa-aikainen työnteko tulisi mahdolliseksi yhdistää perhevapaaseen.

Syntyvyys on Suomessa historiallisen alhaisella tasolla. Väestöliiton perhebarometrin mukaan vanhemmuutta lykätään ennen muuta siksi, että perhe ja muu elämä nähdään vaikeasti yhteensovitettavina. Tämän vuoksi mahdollisuudet perheen ja työn joustavampaan yhdistämiseen on nostettava vahvasti esiin myös lapsistrategiassa.

Katse varhaisiin vuosiin

Lapsistrategian tarkoituksena on vahvistaa lapsi- ja perhemyönteistä yhteiskuntaa tutkittuun tietoon pohjaten ja pitkäjänteisesti yli vaalikausien. Varhaisten vuosien merkitys, ennaltaehkäisy, matalan kynnyksen palvelut sekä varhainen puuttuminen on huomioitava läpileikkaavina teemoina.

Laadukas varhaiskasvatus on vaikuttava osa koulupolkua ja edistää mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista. Siitä hyötyvät erityisesti haastavammista oloista ponnistavat lapset.

Kokoomus on esittänyt esiopetuksen pidentämistä kaksivuotiseksi. Tavoite on tärkeä, koska nyt lapset aloittavat peruskoulun hyvin vaihtelevin valmiuksin ja taidoin. Vaihtelevat kotitaustat vaikuttavat oppimistuloksiin entistä enemmän. Esiopetus vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja edistää lapsen oppimisedellytyksiä.

Myös päiväkotipaikkojen riittävyydestä ja korkeasta laadusta sekä ryhmäkokojen kohtuullisuudesta ja ammattitaitoisen henkilöstön riittävyydestä on huolehdittava. Jokaisen perheen on voitava luottaa siihen, että oma päiväkoti ja lähikoulu ovat sisäilmaltaan terveitä.

Oikeus harrastukseen ei saa olla kiinni perheen varallisuudesta. Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava mahdollisuus vähintään yhteen mieluisaan harrastukseen. Harrastaminen on monella tapaa eduksi lapsen ja nuoren kehitykselle. Syrjäytymisen ehkäisyssä oltaisiin pitkällä, jos jokaisella olisi mieluisa harrastus. Harrastustakuun toteutuminen Tampereella on jo edennyt valtuustoaloitteemme johdosta.

Perheiden palvelut kuntoon

Jokaisen perheen peruspalvelut on oltava kunnossa. Matalan kynnyksen tuki vanhemmuuteen ja varhainen puuttuminen voivat estää ongelmien kärjistymisen ja raskaampien palvelujen tarpeen myöhemmin. Oikea-aikainen apu kouluterveydenhoitajan kautta voi parhaassa tapauksessa ehkäistä kokonaan vaikkapa mielenterveysongelmien kärjistymisen.

Suomalaista menestystarinaa eli neuvolajärjestelmäämme on vaalittava. Samalla sitä on uudistettava tukemaan yhä paremmin lapsen kehitystä, vanhemmuutta sekä perheiden hyvinvointia erityisesti tilanteissa, joissa perheeltä puuttuvat tukiverkostot.

On tärkeää, että neuvola toimii yhden luukun periaatteella. Oli lapseen liittyvä huoli mikä tahansa, neuvolassa osataan auttaa tai ohjata oikeiden palveluiden pariin. Digitalisaation mahdollisuudet ja sähköinen asiointi on otettava osaksi neuvolan päivittämistä.

Neuvolajärjestelmämme on Suomelle myös kansainvälinen ylpeydenaihe äitiyspakkauksen tapaan.

Kotitalousvähennys on hyvä verotuksellinen keino helpottaa perheiden arkea ja parantaa työllisyyttä. Olen ehdottanut kotitalousvähennyksen laajentamista, koska avun palkkaaminen kotiin ei saa olla vain rikkaiden yksinoikeus.

Suomen tulevaisuus riippuu korostetusti siitä, miten perheillä menee. Tehdään yhdessä Suomesta paras maa olla lapsi.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 2.12.2018

Muita kirjoituksia

Instagram