Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2009
Katainen ja Stubb
Ministerit Katainen ja Stubb tuunasivat eurovaaliohjelman.
Työ on parasta sosiaaliturvaa eurooppalaisille
Eilen kiersimme Pirkanmaalla paikallisen kansanedustaja Arto Satosen kanssa. Vammalassa ja Hämeenkyrössä puhutti erityisesti taloustilanne. Viimeaikaiset tapahtumat taloudessa ovat esimerkki siitä, kuinka muualta alkaneet ongelmat vaikuttavat myös meillä Suomessa ja Euroopassa. EU on menestystarina, jonka alkumoottorina on toiminut taloudellinen yhteistyö. EU on … Lue loppuun
EU-vaaliohjelma
Kirjoittelen eduskunnasta. Kokoomus julkaisi juuri eurovaaliohjelmansa. Ohjelma painottaa Suomen rohkeutta ja aloitteellisuutta lähteä yhdessä rakentamaan Euroopan Unionia. Kokoomus haluaa entisestään vahvistaa EU:n toimivan ja avoimen päätöksenteon ja hyvän hallinnon kehitystä, ja yhteistä vahvaa tahtoa ja talkoohenkeä. Meidän pitää muistaa, että … Lue loppuun
Kansainvälistymään
Allianssin EU-vaalipaneelin aiheena Helsingissä oli tänään kansainväliset koulutusmarkkinat. EU:lla ei ole varsinaista valtaa Suomen koulutuspolitiikkaan. Silti kansainvälinen ulottuvuus ja EU:n vaikutus on vahvasti läsnä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Tätä kehitystä on vahvistettava, sillä työelämä joka tapauksessa kansainvälistyy entisestään. Olen opiskellut Englannissa ja … Lue loppuun
Historian havinaa
Pääsiäisen jälkeen oli tänään vuorossa paluu kampanja-arkeen. Illalla vierailin Laukon Kartanossa Vesilahdella. Moni tuntee Laukon hienoista hevosistaan, mutta kannattaa tutustua myös Laukko Historicumiin. Kartanokierroksen kuluessa tutustutaan Laukon historiaan ja kokoelmiin. Laukko Historicumissa vieraat kokevat kiehtovan kartanokulttuurin omakohtaisesti. Kartanokierroksessa yhdistyvät Liisa Lagerstamin johdolla … Lue loppuun
Vaalipaneeli Seinäjoella
EU-keskustelu alkaa terävöityä. Tänään osallistuin Seinäjoella Ilkan päätoimittaja Matti Kalliokosken vetämään EU-vaalipaneeliin. Paneelissa keskusteluun nousi erityisesti se, mihin eurooppalaiseen viiteryhmään kukin ehdokas parlamentissa sijoittuisi. Ja edelleen se, miten oman ryhmän kautta olisi mahdollista päästä vaikuttamaan ja saada äänensä kuuluviin. Poliittisia ryhmiä … Lue loppuun
Eurooppa Puhuu
Kokoomus kuuntelee! Eurovaaliehdokkaiden ja ministeriryhmän Korva-kiertue käynnistyi Helsingistä tänään torstaina 2.4.2009. “Suomi puhuu. Eurooppa kuuntelee. Eurooppa ei ole siellä, missä pippuri kasvaa. Se on osa Suomea ja Suomi osa sitä.” Lisää kuvia kampanjastartista Sofian matkassa -galleriassa.
Kampanja täydessä vauhdissa
Maanantaina olin Vesilahden Kokoomuksen vieraana. Meillä oli mahtava EU-keskustelu ja erinomaisia kysymyksiä. Jäi hyvä fiilis. Aiemmin Vesilahti on tullut tutuksi lähinnä hevosharrastukseni myötä. Tiistaina pidin poliittisen katsauksen Pirkan Kokoomuksen naisten kevätkokouksessa. Jälleen hieno tilaisuus. Pirkan Kokoomuksen naiset ovat innolla … Lue loppuun







