Kansanedustajuus on ammattityötä

Vanhusten kotihoidon ongelmat on ratkaistava

Ylen tekemä selvitys, kertoo, että vanhusten kotihoidon ongelmat ovat edelleen ratkaisematta. Kotihoidon asiakasmäärä kasvaa ja kotona hoidettavat vanhukset ovat yhä huonokuntoisempia. Kotihoitoon tarvitaan kipeästi lisää hoitajia.

Kotihoidon työntekijät kertovat jatkuvasta kiireestä ja uupumuksesta. Koronan vaikutuksesta moni ikääntynyt on ollut yhä enemmän eristyksissä omassa kodissaan ja avun tarve on voinut kasvaa.

Tampereella suurimmat syyt antaa negatiivista palautetta kotihoidolle ovat henkilöstön suuri vaihtuvuus sekä hoitajien kiire. Tutun hoivahenkilöstön merkitys ikääntyneelle on tärkeä.

Hallituksen viime vuonna säätämän ympärivuorokautisen hoivan hoitajamitoituksen on ennakoitu siirtävän resursseja ympärivuorokautiseen hoivaan ja vaikeuttavan siten kotihoidon hoitajien saatavuutta. Tämä on huolestuttava yhtälö, kun otetaan huomioon, että Pirkanmaan kunnilla on jo nyt vaikeuksia rekrytoida hoitajia.

On hyvä, että ympärivuorokautisen hoivaan saadaan lisää hoitajia, mutta panostuksia tarvitaan myös kotihoitoon. Vastuuta on kannettava kaikista ikäihmisistä riippumatta siitä, millaisten palveluiden piirissä he ovat tai missä he asuvat.

Hallituksen on pidettävä huolta siitä, että alan koulutusmäärät vastaavat tarvetta ja että ala säilyy houkuttelevana hoito- ja hoivatyön tekijöille. Hoitotyön on nautittava sille kuuluvaa arvostusta.

Kotona asumista kannattaa tukea silloin, kun se on turvallista ja ihmisen oman tahdon mukaista. Lisäksi ikäihmisen on voitava luottaa siihen, että ympärivuorokautinen hoivapaikka järjestyy, kun kotona ei enää pärjää.

Kotihoidossa olevat ikääntyneet, heidän omaisensa ja kotihoidon työntekijät ovat odottaneet pitkään ratkaisuja kotihoidon ongelmiin. Kotihoidossa olevien ikääntyneiden palveluiden kehittäminen on jäänyt syrjään, vaikka koko ajan on ollut tiedossa, että tarve hoitajille kotihoidossa on aivan yhtä ilmeinen kuin ympärivuorokautisessa hoivassa.

Sofia Vikman

kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas (kok.)

Kirjoitus on julkaistu Tamperelaisessa 25.4.2021

Muita kirjoituksia

Instagram