Tehtävänä Tampere!
Tehtävänä Tampere!
Olen kansanedustaja, Tampereen kaupunginvaltuutettu ja Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja.
Olen ehdolla kevään 2027 eduskuntavaaleissa. Päätös syntyi välittämisestä ja tahdosta jatkaa työtä, joka on minulle enemmän kuin tehtävä tai titteli. Se on mahdollisuus tehdä Suomesta ja maailmasta parempi.
Olen saanut tehdä eduskunnassa töitä Suomen turvallisuuden, koulutuksen ja sivistyksen, talouden ja työn sekä Pirkanmaan puolesta. Olen tehnyt päätöksiä aikana, jolloin turvallisuusympäristömme on muuttunut hyvin vakavaksi eikä muutosta helpompaan ole näköpiirissä. Samalla olen nähnyt, kuinka paljon Suomella on edelleen mahdollisuuksia, kun uskallamme katsoa tulevaisuuteen ja uudistua.
Tahdon jatkaa tätä työtä. Tahdon olla rakentamassa Suomea, jossa lapsen tausta ei ratkaise hänen tulevaisuuttaan. Jossa koulutus ja osaaminen ovat edelleen maamme menestyksen perusta. Jossa työn tekeminen ja yrittäminen kannattaa. Jossa pidämme taloudesta huolta, jotta voimme pitää huolta ihmisistä. Ja jossa turvallisuus on ykkösasia.
Ja tahdon jatkossakin olla ihmisten kansanedustaja – helposti lähestyttävä, asioihin perehtyvä ja valmis tekemään ahkerasti töitä.
Politiikassa ei riitä, että on mielipiteitä. Tarvitaan osaamista, yhteistyökykyä, sitkeyttä ja kykyä viedä asioita maaliin. Kutsun sitä ammattitaidoksi.
Eduskunnassa tuloksia saadaan vain vahvalla ammattitaidolla ja osaamisella. Minulla on tahtoa tehdä ja kokemusta toteuttaa. Ja ennen kaikkea minulla on vahva usko siihen, että Suomella on mahdollisuus menestyä.
Siksi pyydän sinulta jälleen luottamustasi.
Tehdään tulevaisuus yhdessä. Tule mukaan!
Sofian tavoite: kannustava ja turvallinen Suomi
Tahdon tehdä Suomesta vahvan. Maan, joka pärjää maailman myrskyissä ja huolehtii kansalaisten
turvallisuudesta, koulutuksesta ja palveluista. Maan, joka pitää huolta heikoimmistaan.
Ylivelkainen maa ei tähän pysty, eikä maa, joka ei uskalla uudistua. Tulevien sukupolvien piikkiin velaksi
eläminen on lopetettava – olipa kyse taloudenpidosta tai ympäristöstä.
Uskon kannustavaan Suomeen, jossa hyvinvointi rakennetaan ahkeralla työllä.
Sofia pähkinänkuoressa
- Tamperelainen, leikki-ikäisen äiti
- Neljännen kauden kansanedustaja
- Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja
- Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta
- Pirkanmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja
- Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja
- Finnvera Oyj, hallintoneuvoston puheenjohtaja
- Pirkanmaan Lottaperinteen puheenjohtaja
- Kansallisgallerian valtuuskunnan varapuheenjohtaja
- Valittu eniten lasten ja nuorten puolesta töitä tehneeksi kansanedustajaksi
- Harrastaa ratsastusta, lenkkeilyä ja kulttuuria
Tule tapaamaan Sofiaa
Sofia ja tiimi kiertävät ahkerasti ympäri Pirkanmaata. Tule mukaan tapahtumiin!
Tilaa uutiskirje
Jätä yhteystietosi tällä lomakkeella ja saat kuukausittain Sofian eduskuntaviestin suoraan sähköpostiisi. Eduskuntaviestissä koottuna kaikki ajankohtaiset kuulumiset.