Hallituksenmuodostamisen suhteen on eletty jo pitkään jännittäviä aikoja. Hallitustunnustelija Jyrki Katainen kävi läpi kaikki mahdolliset hallitusvaihtoehdot. Tänään vahvistui, että kuuden puoleen pohja palaa Jyrki Kataisen johdolla neuvotteluihin. Vaalituloksen pohjalta ei ole kovin montaa mahdollista kokoonpanoa, jotka voivat muodostaa maahan toimintakykyisen enemmistöhallituksen. Vaihtoehtoja on myös rajannut se, että puolue toisensa jälkeen on kieltäytynyt hallitusyhteistyöstä – joko kokonaan tai tietyssä kokoonpanossa.

Huomionarvoista tilanteessa on, että perussuomalaiset eivät jättivoitostaan huolimatta tahtoneet lähteä kantamaan hallitusvastuuta. Heille jopa tarjottiin neuvotteluissa erivapauksia EU-asioissa, mutta Soini päätti jäädä oppositioon. Kysyä sopii, mitä tekee huimalla vaalivoitolla, jos ei ole valmis ottamaan mistään vastuuta?

Keskustalle sen sijaan on nostettava hattua isänmaallisesta ja suoraselkäisestä toiminnasta. Se osoitti yhteistyö- ja vastuunkantokykyä osallistumalla hallitusneuvotteluihin. Sinivihreän hallituspohjan (nykyiset hallituspuolueet kristillisillä täydennettynä) mahdollisuuden kuitenkin romutti vihreiden päätös kieltäytyä porvariyhteistyöstä.

Maanantaina uudelleen käynnistyvissä neuvotteluissa tavoitellaan siis kokoomuksen, Sdp:n, vasemmistoliiton, vihreiden, Rkp:n ja kristillisdemokraattien muodostamaa hallitusta. Kataisen ja kokoomuksen tavoitteena on saada aikaan kuuden puolueen hallitus ensi perjantaihin mennessä.

Pidän tärkeänä, että hallituksen yhteisenä tavoitteena on vakauttaa Suomen julkinen talous, luoda uutta kasvua ja työpaikkoja sekä huolehtia kaikista heikoimmassa asemassa olevista. Hyvinvointi tehdään työllä, joten työn verotus ei saa ainakaan kiristyä.

Viikon kuluttua pääsemme jo kommentoimaan hallitusohjelmaa. Sitä ennen olen tavattavissa aamiaistilaisuuden merkeissä Wayne’s Coffeessa Finlaysonilla maanantaina 13.6. klo 08.00 – 09.30. Tilaisuudessa kokoomuksen pirkanmaalaisia kansanedustajia tenttaa Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen. Tervetuloa!

Työurien pidentämiseksi tarvitaan ennen kaikkea tekoja työhyvinvoinnin parantamiseksi ja työelämän kehittämiseksi. Liian usein juututaan pohtimaan vain virallisen eläkeiän säätämistä tai jankkaamaan eläkeiän noston vastustamisesta. Työurakeskustelu on juuttunut parin vuoden taa Rukan hangille, missä entinen pääministeri keksi vaatia eläkeiän nostoa.

Kokoomuksen ensisijainen keino eläkkeellejäämisiän nostamiseksi ei ole yksipuolisesti eläkeiän pakkonosto, vaan nimenomaan työelämän parantaminen. Aamulehdessä (1.4) ihan muuta väittänyt Jukka Gustafssonkin tietäisi tämän oikein hyvin, jos olisi lukenut esimerkiksi Kokoomuksen vaaliohjelman.

Kokoomuksen palkansaajavaltuuskunta julkisti huhtikuun alussa kannanoton paremman ja perheystävällisemmän työelämän puolesta. Kannanotossa on nostettu esiin 26 keskeistä keinoa työelämän parantamiseksi. Työelämässä pitää saada kehittää työyhteisöjen jaksamista. Työterveyshuoltoa ei pidä romuttaa vaan parantaa entisestään. Henkinen ja fyysinen jaksaminen on tärkeää. Työelämän joustoja on kehitettävä siten, että eri elämäntilanteissa olevat ihmiset saavat helpotusta elämäänsä. Työn ja perheen yhdistäminen joustavasti auttaa jaksamaan. Kun perhe voi hyvin, myös työntekijä voi hyvin.

Tärkeää on kuitenkin myös työelämän pidentäminen työuran alusta saamalla nuoret nykyistä nopeammin kiinni työelämään. Tähän on monia keinoja. Opinto-ohjaus on laitettava kuntoon ja pääsykoejärjestelmää on kehitettävä. Opintotukijärjestelmä on uudistettava siten, että se kannustaisi nopeampaan valmistumiseen ja mahdollistaisi kokopäiväisen opiskelun – varsinkin ensimmäisinä vuosina, kun oman alan töitä ei ole tarjolla.

Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Se on aina inhimillinen tragedia ja maksaa yhden nuoren osalta yhteiskunnalle noin miljoona euroa. Jokainen työikäinen on pyrittävä kiinnittämään työmarkkinoille.

Olkaamme kuitenkin rehellisiä. Työurien pidentäminen myös loppupäästä on ajankohtaista, koska eliniän odote nousee koko ajan. Nyt syntyvistä tyttölapsista puolet elää yli satavuotiaiksi. Jos keskimääräistä työssäoloaikaa saadaan pidennettyä vuodella loppupäästä, tuo se valtiolle 2 miljardia euroa lisätuloja. Mistä virallisen eläkeiän nostoa hamaan tulevaisuuteen vastustava SDP aikoo sellaiset rahat kaivaa?

Työhyvinvoinnin parantaminen ei ole pehmopolitiikkaa

Valtio joutuu ottamaan tänä vuonna velkaa 8 miljardia euroa ja on velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Julkisen sektorin kestävyysvaje on noin 10 miljardia euroa. Valtion velkaantumisen pysäyttämiseen tuo oman haasteensa se, että Suomen väestö ikääntyy EU:n kovinta tahtia. Kymmenessä vuodessa yli 85-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu ja jo viiden vuoden kuluttua Suomessa on 100 000 työikäistä vähemmän kuin nyt.

Tulevan eduskunnan tärkein tehtävä on suomalaisen hyvinvoinnin pelastaminen ja laadukkaiden palvelujen turvaaminen kestävästi, niin että myös tulevilla sukupolvilla on edellytykset oman hyvinvointinsa rakentamiseen ilman kohtuutonta velka- ja verotaakkaa. Päättäjien on tunnustettava tosiasiat ja kyettävä suurten haasteiden ratkaisemiseen, jotta meillä on tulevaisuudessa varaa huolehtia lapsistamme ja kasvavasta määrästä vanhuksiamme.

Yhtenä keinona talouden tasapainottamisessa ja suomalaisen hyvinvoinnin parantamisessa on käytettävä työurien pidentämistä. Alun ja lopun lisäksi työuria on pidennettävä ennen kaikkea keskeltä. Tämä työssäjaksamisen parantaminen ja ennenaikaisen eläköitymisen vähentäminen leimataan aivan liian usein pehmopolitiikaksi. Työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen parantaminen on kuitenkin mitä kovimmin talouspolitiikan ytimessä!

Kaikista Suomessa tehtävistä eläkepäätöksistä noin 32-40 % on työkyvyttömyyseläkepäätöksiä. Ihmiset eivät siis jaksa työelämässä viralliseen eläkeikään saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että työuria voidaan aidosti pidentää tehokkaasti vain panostamalla työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyyn ja työssäjaksamiseen. Katse siis Rukan hangilta tulevaisuuteen. Nyt on tekojen aika.

Lisäksi on huolehdittava siitä, että Suomeen syntyy aitoja uusia työpaikkoja. Työstä ei ole pulaa vaan palkanmaksajista. Työnteosta, yrittämisestä ja työllistämisestä on tehtävä nykyistä kannustavampaa.

Kirjoitin taannoin Kansallisen Lastenliiton lehteen välittämisestä.

Tapasin yllättäen vanhan ystävän, joka sanoi toimivansa aktiivina Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Hän kertoi, miten ajatus toimintaan mukaan lähtemisestä oli syntynyt. Hänen elämäntilanteensa oli muuttunut ja vapaa-aikaa oli aiempaa enemmän. Hän oli päättänyt alkaa tehdä vapaaehtoistyötä järjestölle, josta hänen perheensä oli aikanaan saanut korvaamatonta apua.

Vapaaehtoisessa seura- tai järjestötoiminnassa konkretisoituu erinomaisella tavalla aito välittämisen periaate, jota yhteiskunnassa kaivattaisiin enemmänkin. Kolmannen sektorin toiminnassa erityisen arvokas on juuri edellisen tarinan osoittama piirre. Kuka tahansa voi mennä mukaan tekemään hyvän työn. Auttamisen ei aina tarvitse olla viranomaistoimintaa.

Kodin ja läheisten merkitys on korvaamaton ja perhe on välittämisen perusyksikkö. Pirkanmaalla lasten huostaanotot ovat kuitenkin olleet huolestuttavassa kasvussa. Kaikki perheet eivät voi hyvin. Huostaanotto on aina paitsi inhimillinen tragedia niin myös erittäin kallis toimenpide yhteiskunnalle. Taloudellisesti niukkoinakin aikoina pitäisi panostaa riittävästi ennaltaehkäiseviin palveluihin ja varhaisen puuttumisen tukeen, jotta perheiden ongelmat eivät pääsisi kärjistymään esimerkiksi huostaanottotilanteeseen asti.

Turvaverkkojen ja ennaltaehkäisevien palvelujen on oltava kohdillaan, mutta pelkästään viranomaisten toiminnalla tai lakeja ja normeja säätämällä ei synny lisää aitoa välittämistä ja hyvinvointia perheisiin. Välittämistä ei voi ulkoistaa vain valtion tehtäväksi. Kun aito välittäminen yritetään valtiollistaa, jää vain järjestelmän vastuu. Sellainen ei ole inhimillinen maailma.

Liikunnalla ja kulttuurilla on ehdoton hyvinvointia edistävä vaikutus. Esimerkiksi erilaisia harrastusmahdollisuuksia tarjoavat urheiluseurat tekevät hyvää työtä liikuttaessaan suomalaisia. Jokaiselle lapselle ja nuorelle pitäisi turvata mahdollisuus ainakin yhteen mieluisaan harrastukseen.

Erityisesti näin vapaaehtoistoiminnan teemavuonna on hyvä muistaa arvokasta työtä tekevät järjestöt ja seurat. Ne täydentävät merkittävästi esimerkiksi kunnallisia palveluja. Kolmannen sektorin toimijoissa piilee vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Esimerkiksi Pirkanmaan lastenliiton tavoitteena on laajentaa toimintaa koululaisten iltapäiväkerhojen järjestämiseen. Meidän kunnallisten päättäjien pitää ymmärtää arvostaa ja tukea enemmän toimintaa, jossa kuka tahansa voi lähteä tekemään hyvän työn.

Piipahdin juuri Keskustorilla, missä tamperelaiset korkeakouluopiskelijat järjestivät tempauksen opintotuen sitomiseksi elinkustannusindeksiin. On mielettömän hienoa, että nuoret lähtevät vaikuttamaan ja ovat aktiivisia.

Kehotan opiskelijoita kuitenkin vaatimaan parempaa! Nykyisen tukimallin sitominen indeksiin ei tunnu yksittäisen opiskelijan kukkarossa, mutta valtion kassaa menoautomaatti kyllä rokottaa sievoisesti. Ongelmat eivät ratkea vain kaatamalla lisää rahaa toimimattomaan järjestelmään.

Nykyisen mallisen opintotuen sitominen indeksiin ei siis ratkaise opiskelijan toimeentulon ongelmaa sen paremmin kuin nykyisen opintotukijärjestelmän sudenkuoppiakaan. Nykyinen tukimallimme kannustaa lähinnä yhteen asiaan; laskemaan sitä, ettei vaan tee liikaa töitä.

Koko opintotukijärjestelmä kaipaa radikaalimpaa uudistusta, jolla on kaksi kannustavuuteen kiteytyvää tavoitetta:

1) Opintotuesta on tehtävä ahkeraan opiskeluun kannustava ja täysipäiväisen opiskelun, varsinkin ensimmäisinä vuosina, mahdollistava.

2) Työnteosta ei saa rankaista. Jos pystyy yhdistämään työnteon hyvin eteneviin opintoihin, sen pitää olla aina kannattavaa myös taloudellisesti. Nykyisin tulorajat tulevat vastaan liian helposti.

Kun koko malli on kunnossa, sen sitomista indeksiin kelpaa vaatia. Opintotukijärjestelmän kokonaisvaltainen uudistus on kirjattava hallitusohjelmaan ja toteutettava ensi vaalikaudella. Nyt on tekojen aika.

Vierailin eilen Rekrytorilla, missä 87 yritystä esittäytyi ja tarjolla oli 3500 työpaikkaa. Paikalla oli myös valtava määrä aktiivisia nuoria etsimässä työtä. Hienoa, että tänä vuonna tarjolla oli viime vuotista enemmän työpaikkoja. Illalla ohjelmaan kuului myös Stream Tampereen Launch Party.

Nokian tapaus on alleviivannut sitä, että Suomessa on etsittävä kasvua ja uusia työpaikkoja yhden ison yritysjätin sijaan monista pienistä yrityksistä. Tarvitsemme siis lisää pieniä ketteriä ja kasvuhakuisia yrityksiä.

Yrittäjyyden edellytysten luominen, kannustavuuden lisääminen ja ensimmäisien ulkopuolisten työntekijöiden palkkauksen houkuttelevuus ovat avainasemassa, kun eduskunta luo edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiselle. Työnteosta, yrittämisestä ja työllistämisestä on tehtävä nykyistä kannattavampaa. Se on tärkeää, koska Suomalainen hyvinvointi tehdään työllä.

Verotuksen ja lainsäädännön lisäksi on  vaikutettava myös siihen, että korkeakouluista valmistuvat osaajat kokisivat yrittäjyyden yhä useammin aidoksi vaihtoehdoksi työllistää itsensä – ja mahdollisesti myös muita. Aitoa yrittäjyyttä ja uusia työpaikkoja ei synny vain hallinnollisilla päätöksillä. Yrittäjäasenteen on lähdettävä ihmisistä itsestään.

Stream Tampereen tarkoituksena on innostaa ja kannustaa opiskelijoita yrittäjyyteen. Siitähän luonnollisesti seuraa uusia yrityksiä, lisää työpaikkoja ja hyvinvointia. On todella mahtavaa, että vihdoin on olemassa taho, joka lähtee luomaan yrittäjyyskulttuuria jokaiseen Tampereen korkeakouluun.

1) On mahtavaa, että nuoret ja opiskelijat ovat nyt itse ottamassa vastuuta omasta työllistymisestään enemmän kuin koskaan. Yrittäjyys on oikeasti vaihtoehto! Ongelma tällä hetkellä esimerkiksi Tampereen yliopistossa on se, että yrittäjyyteen ei juuri kannusteta millään muulla alalla kuin kauppatieteellisellä – jos sielläkään. Miksei meillä puhuta laajasti yrittäjyydestä mahdollisuutena esim. humanisteille? Yhteiskuntatieteilijöille? Hallintotieteilijöille?

2) Hienoa Streamin työssä on monialaisuus ja aito yhteistyö korkeakoulujen välillä. Tulevaisuuden innovaatiot ja osaaminen syntyvät eri alojen rajapinnoilla, siis monialaisesti. Yhteiskuntatieteilijät ja teekkarit voivat saada aikaiseksi yhdessä vaikka minkälaisia yhteiskunnallisia ja palveluihin liittyviä innovaatioita, jos siihen annetaan aito mahdollisuus. Tähän ei ole yliopistoilla ja amk:ssa herätty riittävästi – nuoret ovat tässä nyt edelläkävijöitä.

3) Aloittelevat yrittäjät, ja erityisesti nuoret tai opiskelevat sellaiset, tarvitsevat erityistä tukea. Streamin tarkoitus on tsempata frendiä mäessä ja auttaa löytämään omien businessideoiden hyvät puolet ja heikkoudet.

Verkostoituminen on näissä asioissa myös tärkeää. Siksi yhteistyötä tehdään myös muiden yrittäjyysyhteisöjen (Entrepreneurship Society) kanssa esim. Helsingissä ja Turussa. Tulevaisuuden pääomaa on mitä enenevissä määrin sosiaalinen pääoma. Siksi Streamin toiminta on myös tärkeää verkostoitumista.

Stream Tampereen startissa oli sellainen henki päällä, että uskon porukalla olevan oiva mahdollisuus antaa piristysruiske yrittäjyyskulttuurille koko Tampereen seudun korkeakoulukentällä. Hyvää työtä!

Pääministeri Mari Kiviniemi väläytteli naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin. Uskon aitoon mahdollisuuksien tasa-arvoon ja siihen, että pätevin on aina kuhunkin tehtävään valittava.

Kiintiöiden asettaminen olisi naisten kykyjen vähättelyä ja myrkkyä aitoa mahdollisuuksien tasa-arvoa suosivien asenteiden kehitykselle. Pakkokiintiöiden myötä myös oikeasti päteviä naisia voitaisiin alkaa pitää ”vain kiintiönaisina”. Naisten pätevyyttä aliarvioiva termi, jota kiintiöt ylläpitävät.

Päteviä ja osaavia naisia on vaikka millä mitalla. Yrityksillä ei edes pitäisi nykypäivänä olla varaa jättää parhaita mahdollisia kykyjä käyttämättä. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta naisten määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvaa tasaisesti.

Joskus voi kuitenkin olla niin, että tiettyyn tehtävään pätevin joukko ei yksinkertaisesti noudata jakaumaa, jossa on vähintään 40 % jompaa kumpaa sukupuolta edustettuna. Silloin Kiviniemen väläyttämä lainsäädäntö pakottaisi valitsemaan muun kuin pätevyyden perusteella. Se ei olisi oikeudenmukaista.

Kunnallisia luottamuspaikkoja jaetaan jo ns. kiintiölain mukaisesti. Esimerkiksi lautakuntia tai kaupunginhallitusta valittaessa 40% -sääntö aiheuttaa demokratian näkökulmasta jänniä yhtälöitä. Vaalitulos ei mitenkään automaattisesti noudata 40%-sääntöä. Kaupunginhallitus ja lautakunnat valitaan valtuutettujen (tai varavaltuutettujen) joukosta. Kaupunginhallitus ja lautakuntapaikat pitäisi siis jakaa kiintiöiden mukaan, vaikka on (ikävä kyllä) mahdollista, että vaaleilla valittu joukko on hyvin kaukana asetetusta kiintiöstä.

Katso parempi ehdotus mahdollisuuksien tasa-arvon toteuttamiseksi työmarkkinoilla täältä.

Kauppalehti uutisoi tänään Suomen ekonomiliiton kehottaneen naisia olemaan nykyistä röyhkeämpiä palkkavaatimuksissaan. ”Kannustamme nuoria (naisia) röyhkeyteen. Miehet osaavat pyytää yleensä jopa 500 euroa enemmän palkkaa kuin naiset”, Eeva Riittinen-Saarno sanoo Kauppalehdessä.

Tässä on varmasti perää ja oppi rohkeudesta sopii monelle muullekin alalle. Naisekonomi tienaa 13 prosenttia mieskollegaansa vähemmän. Yleisesti ottaen tilanne on vieläkin huonompi. Naisen euron arvioidaan olevan noin 80 senttiä.

Suomalaisten naisten täytyy rohkeasti uskoa itseensä. Toisaalta myös eduskunnan on ryhdyttävä tekoihin. Tällä hetkellä sosiaaliturvajärjestelmässä on kestämättömiä velvoitteita, jotka osaltaan heikentävät naisten palkkatasoa ja saattavat heikentää työnantajan mahdollisuutta palkata hakijajoukosta pätevin.

Työnantajalle on nyt lähtökohtaisesti taloudellisesti suurempi riski palkata nuori nainen kuin mies. Vanhemmuuden kustannukset lankeavat lähes yksinomaan äidin työnantajan harteille. Tämä vaikuttaa naisvaltaisten alojen työllistämismahdollisuuksiin ja palkanmaksukykyyn sekä kielteisesti naisten mahdollisuuksiin löytää vakituista työpaikkaa.

Työnantajat ymmärrettävästi pyrkivät välttämään kustannuksia, joita aiheutuu työntekijöiden perhe- ja hoitovapaista. Raskaimpana kustannustaakka kohdistuu pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka vastaavat enemmistöstä yksityisen sektorin työpaikoista.

Perhe-elämän vaiheisiin liittyvän sosiaaliturvan kustannukset, kuten perhevapaiden kustannukset ja lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, on siirrettävä yksittäiseltä työnantajalta kokonaisuudessaan valtiolle. Näin poistetaan työnantajalta vanhemmuudesta aiheutuva yllättävän kustannusriski. Tällöin työntekijän sukupuoli tai ikä ei enää vaikuttaisi merkittävällä tavalla työllistymiseen. Nyt on tekojen aika.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson pohdiskeli (AL 24.1.), hyvän kansanedustajan ominaisuuksia. Gustafssonin mukaan edustajan työ ei ole mikään ammatti. Tästä olen eri mieltä.

Mielestäni kansanedustajuus on vaativaa ammattityötä. Se vaatii erityisosaamista siinä missä mikä tahansa muu ammattitaitoa vaativa työ. Sopiva työkokemus ja koulutus tukevat ammattitaitoa.

Työhönottohaastattelua käydään monta kuukautta vaalien merkeissä. Työnantajana ovat äänestäjät.

Kansanedustajaksi pyrkivän ehdokkaan on miellettävä, että edessä on useimmille alan vaihto. Tultuaan valituksi eduskuntaan niin laulaja, missi, opettaja, lääkäri, professori kuin toimitusjohtajakin joutuu opettelemaan kokonaan uuden ammatin, jos mielii hyväksi kansanedustajaksi.

Ammatinvaihto on onnistunut, kun motivoituneesta kansanedustajasta on tullut osaava poliitikko, joka oikeasti kykenee vaikuttamaan päätöksentekoon oman arvopohjansa mukaisesti.

Kansanedustajuus on päätoiminen luottamustyö, joka ei vertaudu sivutoimisiin luottamustehtäviin. Kaikki maamme vaikutusvaltaisimmat eturivin poliitikot, esimerkiksi Jyrki Katainen, Mari Kiviniemi ja jopa Timo Soini, ovat puhtaasti ammattipoliitikkoja.

Kansanedustajan ammattitaitoon kuuluu olennaisena osana myös erilaisten elämäntilanteiden ymmärtäminen, ihmisten aito kuunteleminen ja asiantuntijatiedon hankkiminen päätöksenteon tueksi. Näissä on jokaisen edustajan oltava tarkkana, sillä työsopimus on katkolla neljän vuoden välein. Se on terveellistä.

Tänään aamupäivä kului Hervannan lukiossa. Olin kertomassa poliittisesta vaikuttamisesta lukiolaisille. Hyviä kysymyksiä riitti ja 75 minuutin oppitunti kului siivillä. Eniten kysyjiä kiinnosti käytännön työ eduskunnassa ja valtuustossa. Opintotukeen liittyen kysyttiin, mitä mieltä olen vanhempien tulojen vaikutuksesta toisen asteen opiskelijoiden tukeen. Mielestäni vanhempien tuloilla ei pitäisi olla vaikutusta itsenäisesti asuvan täysi-ikäisen opiskelijan tukeen.

Olin pitkään niin liekeissä keskustelustamme, että sen jälkeen ei ollut yhtään kylmä, vaikka odottelin vartin verran bussia lähes 20 asteen pakkasessa. Yleensä jäädyn aina heti, mutta keskustelu lämmitti mieltä.

Päivän Aamulehdessä Sanna Marin huomautti minun sivuuttaneen kokonaan opintotuen indeksisidonnaisuuden 21.1. julkaistussa tekstissäni. Tämä kuitenkin johtui siitä, että toimitus oli joutunut hieman lyhentämään kirjoitustani. Alkuperäisessä lehteen lähettämässäni versiossa totesin, ettei indeksiin sitominen ratkaise opiskelijan toimeentulon ongelmaa.

Indeksikorostus on vain marginaalinen lisä opintotukeen. Koko järjestelmä kaipaa suurempaa remonttia, jonka jälkeen indeksiin sitomista voidaan harkita uudestaan.

Kannustava ja opiskelun tavoitteellisuutta painottava opintotukiuudistus voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ensimmäisinä vuosina opintoraha mahdollistaisi nykyistä paremmin täysipäiväisen opiskelun ja opintojen loppuvaiheessa raha olisi pienempi. Opintojen loppupuolella opiskelijalla pitäisi halutessaan olla jo ensimmäisiä opiskeluvuosia paremmat mahdollisuudet työskennellä omalla alallaan opintojen ohessa.

Opiskelijallakin pitää olla oikeus työntekoon ja lisätienestiin. Ahkeruudesta ei saa rankaista. Opiskeluaikana työskennellyt on etulyöntiasemassa työmarkkinoilla valmistumisen jälkeenkin. Jonkinlainen työkokemus voi olla jopa koulutusta vastaavan työllistymisen edellytys.