Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Oulusta suunnittelee munuaisensa myyntiä kampanjansa rahoittamiseksi. Vaikka puhe munuaisesta olisikin rankka kärjistys, kirjoittaa Heikkinen myös asiaa vaalirahoituksesta.

Monet ehdokkaat kertaavat nyt huolestuneina Tarastin uutta opusta vaalirahoituksen koukeroista. Itse miettisin paremminkin sitä, moniko ylipäänsä uskaltaa enää lähteä taloudellisesti ehdokasta suuremmin tukemaan. Sen verran suuren karhunpalveluksen erinäiset häntäheikit ja epärehelliset poliitikot ovat politiikan maineelle korruptiokohujen myötä tehneet.

Avoimessa ja laillisessa vaalirahoituksessa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Mutta kuten sanottu voi olla, että kohujen jälkeen rehellisten tahojen rahoituskynnys nousee korkealle. Mitä se sitten merkitsee? Voi olla, että kaikkien ehdokkaiden vaalibudjetit pienentyvät. Voi olla, että rahoituksen vaikeudesta kärsivätkin nimenomaan ne ehdokkaat, joilla ei ole takanaan monen kymmenen vuoden aikana politiikassa ja liike-elämässä karttuneita hyväveliverkostoja. Voi olla, että äänestäjät pohtivat ehdokkaansa taustoja entistä tarkemmin. Ja yhtä hyvin voi olla, että juuri mikään ei muutu. Ennustaminen on mahdotonta.

Joka tapauksessa äänestäjät päättävät nouseeko rehellisyys, aitous ja avoimuus tulevissa vaaleissa arvoonsa.

Lopulta Heikkinen tulee pohdinnoissaan siihen lopputulokseen, että oma munuainen on eduskuntapaikkaa tärkeämpi. Viisas päätös, vaikka munuaisen myynnistä ei ehkä joutuisi korruptiotutkintaan, kuten sielunsa myymisestä.