Aamulla uutisia lukiessa jäi ihmetyttämään, että miksi Diilin voittaneeseen Mira Kassliniin liitettiin usein titteli ”jääkuningatar”. Diiliä en ehtinyt katsoa jaksoakaan, mutta nopea kysely Facebookissa antoi seuraavanlaisia vastauksia:

”Se oli vaan tavallista tehokkaampi ihminen. En tiedä. Ei stereotyyppinen nainen = jääkuningatar?”

”Määrätietoinen ja eteenpäinpyrkivä nainen on aina ´jääkuningatar` ja voitti kisan… raskaana ollessaan!”

”Finaalissa oli hassu hetki, kun Hjallis julisti Miran voittajaksi, kuvattiin Miraa joka selvästi teki kaikkensa pidättääkseen kyyneleet ja pitääkseen pokkansa… Onnistu kyllä, mut jännä miten tarkasti pitää suitsia itsensä tiettyyn rooliin, jotta pystyy olemaan vakavasti otettava menestyjä naisena.”

Näin lehtitietojen ja FB-raadin varassa minua mietityttää edelleenkin negatiivissävytteinen ilmaus ”jääkuningatar”. Kasslin on halunnut voittaa ja aikanaan olla kovassa lajissaan maailman paras. Vaatii kanttia. Nytkin hän haluaa tehdä hyvin sen, minkä tekee ja menestyä siinä. Mitä pahaa on itseluottamuksessa ja määrätietoisuudessa —etenkin yhdistettynä sopivaan itsekritiikkiin ja toisten huomioonottamiseen? Sopivatko ne muka vain miehille?

Onko niin, että pärjäävä mies voi positiivisessa merkityksessä saada vaikkapa lisänimen ”jäämies” siinä missä naista tituleerataan, ei niin mairittelevasti, ”jääkuningattareksi”. Jos jääkuningatar tarkoittaa sitä, että tietää  mitä haluaa, tekee määrätietoisesti töitä sen eteen ja saavuttaa tavoitteita, niin hyvä. Minusta nämä ovat tavoiteltavia ominaisuuksia sukupuoleen katsomatta.

FB-raati jatkaa: ”Katsoin tuon finaalin ja Hjallis sanoi, ettei ole koskaan tavannut naista, jolla on yhtä rautainen itseluottamus kuin Miralla. Että usein naiset pitää matalaa profiilia ja on hissukseen. Oli hyvin vaikuttunut ja sen näki selvästi. Ja tämän jälkeen valitsi Miran. On tyypillistä, että asia on käännetty tavallaan Miran heikkoudeksi: joko olet pehmeä ja äidillinen tai kova jääkuningatar. Kyseessä on kuitenkin entinen huippu-urheilija. Luulisi kovan itseluottamuksen olevan pakollinen ominaisuus menestyjälle oli kyseessä sitten urheilu tai bisnes. Ehkä keltainen lehdistö voisi seuraavaksi miettiä, olisiko Suomen urheilupuolella tarvetta jääkuningattarille?”

Mielestäni myös suomalaisessa politiikassa olisi paikkansa jääkuningattarille. Sellaisille, jotka osaavat työnsä ja Tommy Tabermanin sanoin tulevat lujiksi, mutta pysyvät pehmeinä.

‎”Joko olet pehmeä ja äidillinen tai kova jääkuningatar”, kuvaa hyvin muotteja, joihin naisia liian helposti vieläkin sovitetaan. Mielestäni työssä menestyminen ja äitiys on oltava mahdollista yhdistää, ja myös poliittisten päätösten on tätä tuettava. Vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa nykyistä tasaisemmin työnantajien kesken, jotta myös pienyrittäjillä on mahdollisuus ottaa Hjalliksen ratkaisusta mallia ja palkata aidosti paras työnhakija sukupuolesta riippumatta.

Jotta kauan kaivattu uudistus vihdoin saavutetaan, täytyy aika monen jääkuningattaren eduskunnassa ryhdistäytyä ja vihdoin näyttää muutosta viimeiseen asti vastustaville miesvaltaisten alojen työnantajaosapuolille kaapin paikka.