Ihmisen sairastuessa tärkeintä on se, että laadukkaaseen hoitoon pääsee nopeasti. Ei se, kuka hoidon tuottaa. Kun potilas voi valita julkisten ja yksityisten tuottajien välillä vapaasti, on perusterveydenhuollolla eli terveyskeskuksilla kannuste palvella potilaita parhaalla mahdollisella tavalla ja tehokkaasti. Tämä on toteutettavissa mallilla, jossa raha seuraa potilasta.

Kansanedustaja Hanna Tainio (sd.) vastustaa vapaata valintaa ideologisista syistä (AL 14.10.). Mielestäni malleja ei kannata tyrmätä ideologisin perustein, vaan lähestyä pragmaattisesti: miten kannattaa tehdä, jotta päästään potilaan ja talouden kannalta parhaaseen tulokseen.

Ruotsissa siitä, että raha seuraa potilasta, on saatu hyviä tuloksia. Tuottajien määrä ja palvelujen saatavuus on lisääntynyt kautta maan. Ruotsissa 93 % potilaista pääsee lääkäriin 7 päivän sisällä. Suomessa maaliskuussa 2014 avosairaanhoidon lääkärikäynneistä 46 % toteutui viikon kuluessa yhteydenotosta.

Ruotsin malli ei sellaisenaan sovi meille, vaan meidän on rakennettava oma Suomen malli. Ruotsissa sosiaali- ja terveyspalveluita ei ole integroitu. Tämä ei kuitenkaan johdu valinnanvapauslainsäädännöstä. Integraation puutteestakin huolimatta Ruotsi pärjää elämäntapamittauksissa Suomea paremmin. Ruotsissa kansalaisten tyytyväisyys perusterveydenhuoltoon on mittauksissa parantunut tai ollut entisellään.

Tuottajien rajoittamiseen ei ole löydettävissä raskauttavaa kritiikkiä Ruotsin esimerkistä. Ruotsissa kilpailuvirasto seuraa tuottajakunnan rakennetta, joka on pysynyt kohtuullisen monipuolisena.

Palvelujen tuottaminen ei ole ideologinen kysymys vaan tarkoituksenmukaisuuskysymys. Tärkeää on, että järjestäminen eli palvelun turvaaminen kansalaiselle säilyy julkisella taholla. Palveluiden tuotantoon tarvitaan julkista sektoria kirittämään niin yritykset kuin järjestötkin.

Tainion mukaan valinnanvapaus on vaarallista. Jo nyt voimme valita ja tehdä vertailua Tampereella yksityisen ja julkisen terveyskeskuksen välillä, ja meillä on tästä positiivisia kokemuksia.

Sote-uudistuksessa tärkeää on, että ihminen saa laadukkaan palvelun, valinnanvapaus ja vertailtavuus ovat mahdollisimman laajoja ja kustannuksia on mahdollista hallita.

Sote-lakiesitys kaipaa edelleen hiomista. Palvelujen tuottamisen osalta on ongelmallista, jos Suomeen syntyy julkiset maakunnanlaajuiset tuotanto-organisaatiot, joilta monopoliasemassa puuttuu kannustimet tehokkaaseen toimintaan ja kansalaisilta puuttuvat aidot valinnanmahdollisuudet.

Lakiesitys ei nyt riittävän selvästi mahdollista erilaisia tuottamisrakenteita ja eri tuottajien hyödyntämistä, eikä tue selkeästi palveluntuottajien välistä kilpailua. Tärkeää on myös se, että palvelusetelin ja ostopalveluiden käyttömahdollisuudet kirjataan lakiin. Malli, jossa kaikki tuottajat – julkiset, yksityiset ja järjestöt, ovat samalla viivalla, on paras asiakkaalle.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 25.10.2014