Suomalaista nuorta ei äänestäminen tai yhteiskunnallinen vaikuttaminen erityisesti kiinnosta. Tällaista kuvaa maan nuorisosta maalaa tänään tiistaina julkaistava nuorisobarometri, joka kartoittaa suomalaisten 15–29-vuotiaiden yhteiskunnallista vaikuttamista ja osallistumista.

Kyselytutkimuksessa kokonaan äänestämättä jättävien nuorten suhteellinen osuus oli kasvanut. Äänestämättömyyden syyksi nuoret kertoivat entistä useammin sen, ettei äänestämisestä koeta olevan mitään hyötyä itselle. Myös järjestötoiminta, poliittiset aatteet ja ideologiat koettiin merkityksettömiksi.

Aamulehden Näkökulmassa kauhisteltiin jo muutama vuosi sitten aiheellisesti suomalaisten tietoja politiikasta. Vain 26 % suomalaisista tietää, mitä tehtäviä eduskunnalla on ja vain 15 % tietää, montako meppiä Suomella on. Luvut eivät ole mikään ihme, koska todellisuudessa hukassa on koko homman perusidea eli se, miten juuri minä voin vaikuttaa ja mitä eroa puolueilla oikeastaan on.

Meillä on maailmaan parhaat opettajat ja hyvä koulujärjestelmä. Asenteissa olisi kuitenkin tarkistamisen varaa. Liian usein koko koulutusketjumme läpäistään asenteella; ”politiikka ja äänestäminen on ihan sama, ei kiinnosta”. Tällöin on aivan turha odottaa, että aiheeseen liittyvä hyvinkään päntätty nippelitieto pysyy muistissa.

Politiikka on vaiettu kuoliaaksi kouluissa. Todellinen ymmärrys puolueiden eroista ja siitä, mistä politiikassa oikeastaan on pohjimmiltaan kyse, ei synny pänttäämällä kaaviota lainsäädäntöprosessista tai teoriaa parlamentaarisen järjestelmän perusideasta. Pikemminkin oppilas voi ajatella, että ”juu näinhän se laki syntyy, äänestin tai en”. Tällöin ei ole ihme, että äänestäminen ei nuoria kiinnosta.

Kouluissa vallinneen hyssyttelyn ilmapiirin ja suoranaisen politiikan pelon vuoksi opettajien on saattanut olla vaikeaa tarjota oppilaille käytännön esimerkkejä vaikuttamisen tavoista tai kutsua vierailulle vaikuttajia, joihin nuoret voivat samaistua. Käytännön tutustuminen työelämään on tärkeää. Myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pitää tutustua käytännössä.

Politiikka on uskallettava tuoda kouluihin konkreettisessa ja helposti lähestyttävässä muodossa. On todella hienoa, että jotkut yhteiskuntaopin opettajat ovat tämän oivalluksen tehneet ja toimineet edelläkävijöinä. Olen saanut vierailla kouluissa ja lukioissa kertomassa omakohtaisesti käytännön vaikuttamisesta ja politiikasta.

Jos koulujen ovet avataan käytännöntason yhteiskunnallisille vaikuttajille, se vaatii vastuunkantoa ja sopivaa käytöstä vierailijoilta. Olen kokenut, että tehtäväni vierailijana ei ole niinkään saada oppilaita tietylle poliittiselle kannalle vaan toimia elävänä esimerkkinä siitä, että yhteiskunnallisiin asioihin on mahdollista, ja pitää, vaikuttaa. Poliittisen kantansa nuoret osaavat sitten kyllä ajatella itse.

On välttämätöntä, että yhteiskuntaopin opetus tarjoaa todellisen ymmärryksen politiikan perimmäisestä olemuksesta. Tämä tarkoittaa ymmärrystä siitä, miksi ei ole ihan sama kuka asioistasi päättää. Tästä syntyy kipinä aitoon vaikuttamiseen ja eväät aktiiviseen kansalaisuuteen. Nuoret tarvitsevat konkreettista tietoa ja esimerkkejä siitä, mitä vaikuttaminen on ja miten pääsee alkuun.

Lukioissa vieraillessani aloitan usein kysymällä, kiinnostaako politiikka. Harva käsi nousee. Jatkan kysymällä, ketä kiinnostaa kouluruoka tai omat opiskelu- ja työmahdollisuudet tulevaisuudessa. Miltei jokainen käsi nousee. Vuoropuhelu nuorten kanssa kestää yleensä niin kauan, että oppitunti loppuu kesken innostuneissa tunnelmissa.

Yhteiskunnallinen muutos koskettaa meitä kaikkia, ja siihen vaikuttaminen kuuluu kaikille. Kohut ja politiikan huono maine ovat uhanneet jyrätä alleen tämän politiikan todellisen ytimen. Politiikassa on kyse maailman parantamisesta pala palalta. Ei vaieta politiikkaa kuoliaaksi vaan ruokitaan kodeissa ja kouluissa kipinää vaikuttamiseen. Herätetään toivo.