Sitoutumattomat nuorisojärjestöt nostivat eilen 19.9. yhteisellä tiedotteellaan esiin aivan oikean huolen nuorten yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta sekä kannustivat nuoria näin kunnallisvaalien alla osallistumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vähintäänkin äänestämällä. Valtakunnallisten kattojärjestöjen hyvistä tavoitteista huolimatta niiden paikalliset jäsenet (esim. ylioppilaskunnat) eivät aina toimi saman tavoitteen edistämiseksi. Puoluepoliittisilta opiskelija- ja nuorisojärjestöiltä on pitkälti kokonaan kielletty poliittinen toiminta suomalaisissa korkeakouluissa ja oppilaitoksissa, vaikka juuri näiden järjestöjen tavoitteena on saada opiskelijat kiinnostumaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Suomalaisessa demokratiassa puolueissa toimivat ihmiset ovat keskeisiä vallankäyttäjiä. Korkeakouluissa toimivat puoluepoliittiset opiskelijajärjestöt tarjoavat merkittäviä vaikuttamiskanavia ja oppia.

Yliopistolain mukaan yliopistojen tehtävänä on kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Ylioppilaskuntien tehtävänä on osallistua tähän yliopiston kasvatustehtävään valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Ylioppilaskuntatoimintaan osallistuminen, saati pelkkä ylioppilaskuntaan kuuluminen, ei yksinään riitä kasvattamaan opiskelijoissa kriittisyyttä ja herättämään yhteiskunnallista aktiivisuutta. Äänestäminen on paljon muutakin kuin numeron piirtämistä äänestyslippuun. Se on kannanotto yhteiskunnan suunnasta ja omasta arvomaailmasta. Miten nuoret ja opiskelijat voisivat ottaa kantaa ellei heille ole annettu mahdollisuutta tutustua eri puolueisiin ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen?

Tampereen yliopiston politiikan tutkija Jiri Nieminen pitää poliittisen toiminnan kieltämistä uuden yliopistolain vastaisena. Erityisesti Nieminen näkee sen yliopistojen kolmannen tehtävän vastaisena, jonka mukaan yliopistojen tulee lisätä yhteiskunnallista vaikuttavuutta toiminnassaan. Niemisen mukaan poliittisen toiminnan kieltäminen yliopistojen tiloissa loukkaa kansalaisten poliittisia oikeuksia.

Ylioppilaskuntien tehtävänä on yliopistolain mukaan edistää jäsentensä yhteiskunnallisia pyrkimyksiä. Tästä huolimatta monet ylioppilaskunnat ovat tyytyneet yliopistojen päätöksiin rajoittaa opiskelijoiden poliittisia toimintavapauksia yliopistoissa. Jotkut ylioppilaskunnat ovat jopa kieltäneet puoluepoliittisesti aktiivisia jäseniään osallistumasta ylioppilaskuntien omiin tilaisuuksiin kampuksilla. Huoli nuorten alhaisesta äänestysaktiivisuudesta ja suurten ikäluokkien vaikutusvallasta tämän maan politiikkaan pitäisi olla opiskelijaliikkeen yhteinen huoli. Nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden lisääminen ei kuitenkaan ala äänestämisestä vaan mahdollisuudesta tutustua erilaisiin yhteiskunnallisiin toimijoihin, järjestöihin ja puolueisiin. Kriittisiä kansalaisia ei voi kasvattaa heidän poliittisia oikeuksia ja mahdollisuuksia rajoittamalla.

Korkeakouluopiskelijat, jos ketkä, ovat tarpeeksi fiksuja ja kyvykkäitä päättämään ja valitsemaan itse. Ei siis ole mitään estettä sille, että poliittinen toiminta on sopivissa yhteyksissä esillä, kuten muutkin yliopistoyhteisön alaisuudessa tarjolla olevat vapaa-ajan aktiviteetit.

Yhteinen tavoitteemme tulisi olla se, että nuoret kiinnostuvat yhteiskunnallisista asioista, niihin vaikuttamisesta ja ainakin äänestäisivät. Suuret ikäluokat nimittäin äänestävät varmasti.

Tänään puolueiden opiskelijajärjestöt marssivat yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin vaatimaan itselleen poliittisia toimintavapauksia. Suomen kaltaisessa demokratiassa kansalaisten ei pitäisi joutua marssimaan kansalaisvapauksiensa puolesta. Toivon lämpimästi, että ylioppilas- ja opiskelijakunnat ovat puolustamassa kaikille kansalaisille kuuluvia vapauksia puoluepoliittisten järjestöjen kanssa. Poliittinen toiminta ei ole puolueiden etu vaan opiskelijoiden ja nuorten ikäluokkien etu, jotka näin saavat ainakin nykyistä paremmat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tulevaisuuden tekemiseen.

Toivoisin näkeväni vielä paljon nykyistä enemmän ikätovereitani eri puolueiden edustajina valtuustoissa ja eduskunnassa. Sitä ei edistä politiikan piilottelu tulevaisuuden keihäänkärjiltämme. Tulevaisuudessa tämä maa on käsissämme, ja meidän pitää ottaa siitä vastuu kansalaisina, työntekijöinä, vaikuttajina ja poliitikkoina.