Syksystä tulee kiireinen. Eduskunta aloitti tänään syysistuntokautensa. Ensi viikolla on jälleen kaupungin valtuuston kokous ja myös osaamis- ja elinkeinolautakunta kokoontuu. Kunnallispolitiikasta lisää viimeistään ensi viikolla. Yliopiston suunnallakin olen aktivoitumassa, kun graduryhmäni alkaa pyöriä. Tarvittaessa onkin joustettava muista menoista, jotta opintojeni loppuun saattamiselle jää aikaa.

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta valmistelee johdollani uutta tavoiteohjelmaa. Liittohallituksen sektorivastaavat ovat valmistelleet omalta politiikkalohkoltaan ohjelmatekstiä, jota hallitus käsittelee lauantaina kokouksessaan Olkiluodon ydinvoimalassa. Tavoiteohjelmaluonnos lähtee Tuhatkunnan paikallisyhdistyksiin kierrokselle syys-lokakuussa ja liittokokous hyväksyy tavoiteohjelman vuodelle 2010 marraskuussa. Valmisteluaikataulu on tiukka, koska ensimmäisellä vuosipuoliskolla eurovaalit veivät huomion.

Tuhatkunnassa on odotettavissa myös aina mielenkiintoisia henkilövalintoja. Marraskuun liittokokouksessa valitaan liitolle uusi puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa kaudelle 2010–2011 sekä liittohallitus vuodelle 2010. Olen toiminut kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtajana kauden 2008–2009. Olen ilmoittanut, etten ole käytettävissä puheenjohtajan paikkaa syksyn liittokokouksessa täytettäessä. Aika Tuhatkunnassa on ollut ja on edelleen mitä parasta – oppia, vaikuttamista ja elinikäisiä ystäviä. Katson kuitenkin, että minun on ensi vuonna aika suunnata opiskelijapolitiikasta uusiin haasteisiin.

Istuva puheenjohtaja Jenny Nyman on hoitanut tehtävänsä Tuhatkunnassa hienosti  ja tuen häntä jatkokaudelle.