Intohimona tulevaisuuden tekeminen

Minulla on sisäinen palo tehdä maailmasta ja Tampereesta pala palalta parempi. Paljasjalkaisena tamperelaisena rakkaus kotiseutuun synnyttää aidon välittämisen ja tahdon rakentaa Tamperetta kaupunkilaisten parhaaksi. Tarvitaan tietoa, taitoja ja verkostoja vaikuttaa niin, että puhetta seuraavat teot.

Kansanedustajuus on erityisosaamista vaativa työtä. Samalle osaamiselle on käyttöä myös kotikaupunkimme valtuustossa. Tahdon toimia linkkinä eduskunnan ja tamperelaisen päätöksenteon välillä. Valtuustotyö ylläpitää tiivistä yhteyttä erilaisiin tamperelaisten arjen tilanteisiin. Pidän tärkeänä saada olla mukana valtuustossa rakentamassa tulevaisuuden Tamperetta yhdessä Sinun kanssasi.

Toivoa on. Tekoja tarvitaan.

Kaiken minkä teen, tahdon tehdä täysillä. Parhaalla mahdollisella tavalla. Minulle ei riitä, että Tampere pysyttelee pinnalla. Tahdon työskennellä valtuustossa sen puolesta, että kotikaupunkini kroolaa eteenpäin vauhdilla. Toimin aktiivisesti sen puolesta, että Tampere menestyy ja on paras paikka asua ja elää myös tulevaisuudessa. Kun on töissä tamperelaisilla, on työ hoidettava paremmin kuin sen itselleen tekisi.

Tehdään Tampereesta sujuvan arjen ja tekevän Suomen ykköskeskus.