Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Oulusta suunnittelee munuaisensa myyntiä kampanjansa rahoittamiseksi. Vaikka puhe munuaisesta olisikin rankka kärjistys, kirjoittaa Heikkinen myös asiaa vaalirahoituksesta.

Monet ehdokkaat kertaavat nyt huolestuneina Tarastin uutta opusta vaalirahoituksen koukeroista. Itse miettisin paremminkin sitä, moniko ylipäänsä uskaltaa enää lähteä taloudellisesti ehdokasta suuremmin tukemaan. Sen verran suuren karhunpalveluksen erinäiset häntäheikit ja epärehelliset poliitikot ovat politiikan maineelle korruptiokohujen myötä tehneet.

Avoimessa ja laillisessa vaalirahoituksessa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Mutta kuten sanottu voi olla, että kohujen jälkeen rehellisten tahojen rahoituskynnys nousee korkealle. Mitä se sitten merkitsee? Voi olla, että kaikkien ehdokkaiden vaalibudjetit pienentyvät. Voi olla, että rahoituksen vaikeudesta kärsivätkin nimenomaan ne ehdokkaat, joilla ei ole takanaan monen kymmenen vuoden aikana politiikassa ja liike-elämässä karttuneita hyväveliverkostoja. Voi olla, että äänestäjät pohtivat ehdokkaansa taustoja entistä tarkemmin. Ja yhtä hyvin voi olla, että juuri mikään ei muutu. Ennustaminen on mahdotonta.

Joka tapauksessa äänestäjät päättävät nouseeko rehellisyys, aitous ja avoimuus tulevissa vaaleissa arvoonsa.

Lopulta Heikkinen tulee pohdinnoissaan siihen lopputulokseen, että oma munuainen on eduskuntapaikkaa tärkeämpi. Viisas päätös, vaikka munuaisen myynnistä ei ehkä joutuisi korruptiotutkintaan, kuten sielunsa myymisestä.

Taisi olla syyskesää 2000-luvuuun alussa, kun Niihaman tallilla selviteltiin sitä, kuka oikein oli käynyt laukkailemassa läheisellä golfkentällä. Ei hyvä. En tunnusta olleeni kyseisessä ryhmässä mukana, vaikka tuolloin ymmärsinkin hyvin, mistä luvaton ja kylläkin täysin päätön teko kumpusi. Nimittäin alueella, jolla on paljon hevosia, pitäisi olla myös siedettävät reitit liikkua ratsain maastossa. Vähän myöhemmin oma hevoseni Zolotoi putosi tallin läheiseltä sillalta, joka oli tietenkin ratsukoille täysin sopimaton ylitettäväksi. Jouduimme jättämään tärkeät kilpailut väliin, mutta onneksi sekä nuori ratsastaja että hevonen selvisivät tuolloin pintanaarmuilla.

Enää pitkään aikaan en ole kuulunut Niihaman tallin ”vakiokalustoon”, mutta nykykäyttäjien kokemuksia kuunnellessa on käynyt selväksi, että tilanne maastojen suhteen on jatkunut vähintään yhtä huonona. Edellä mainitsemani ja monet muut ikävät ja vaarallisetkin tapahtumat ovat osaltaan johtaneet myös siihen, että ratsukot uskaltavat yhä vähemmän lähteä pois kotikentältä, koska turvallisia reittejä ei ole. Aina joskus on kuitenkin virkistystarkoituksessa, jo hevosten hyvinvoinnin takia, muuallekin lähdettävä. Tuntiratsastajille maastoon pääsy on usein harrastuksen kohokohtia. Kun 1990-luvulla kävin ratsastuskoulun tunneilla, kinusin vanhempiani kyyditsemään minua autolla 20 km:n päähän toiselle tallille. Niihamaan olisin päässyt hetkessä vaikka pyörällä, mutta siellä ei ratsastuskoulun  tuntiratsastajia voitu olosuhteiden takia viedä maastoon ollenkaan.

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.8.2010 Niihamaan erityisratsastuskeskuksen mahdollistavan kaavan. Alue sijaitsee noin 7 km itään kaupungin keskustasta Niihaman kaupunginosassa Tampereen Ratsastuskeskuksen läheisyydessä. Toteutuessaan erityisratsastuskeskushanke merkitsee hevosten määrän lisääntymistä alueella. Jo nyt suuressa Tampereen Ratsastuskeskuksessa on noin 50 tallipaikkaa.

Hevosharrastuksen suuresta suosiosta seurannut hevosten määrän kasvu on hämmentänyt monessa kunnassa. Virkamiehet ja luottamushenkilöt tarvitsevat työnsä tueksi asiantuntijatietoa hevosista ja niiden elintavoista sekä hevostallien tilantarpeesta ja muista seikoista, jotka jo rakennus- ja kaavoitusvaiheessa on otettava huomioon. Tästä syystä myös ympäristöministeriö on patistanut kuntia tiiviimpään yhteistyöhön hevosyrittäjien ja -harrastajien kanssa. Hevoset sopivat Niihamaan mainiosti, kunhan ne muistetaan alueen käyttöä suunniteltaessa. Ympäristönkin kannalta on hienoa, ettei ratsastusta harrastaakseen välttämättä tarvitse lähteä monen kymmenen kilometrin päähän kaupungista.

Keskeinen haaste tallien sijoittamisessa on se, että niiden lähistölle pitää saada myös kunnollisia ja turvallisia maastoratsastusreittejä, joiden puute on siis pitkään ollut suuri ongelma Tampereen Ratsastuskeskuksessa Niihamassa. Tällä hetkellä mahdollisuudet liikkua turvallisesti ratsain maastossa keskuksen ympäristössä ovat olemattomat vaikka edellytykset olosuhteiden kehittämiselle ovat olleet olemassa. Reittien vaikeakulkuisuus, hevosille sopimattomat pohjat ja muu liikenne ovat aiheuttaneet lukuisia vaaratilanteita. Lisäksi erityisratsastuskeskuksen sijoittuminen tuo uusia haasteita olemassa olevien käyntipolkujen käyttöön. Toisaalta turvallisten ratsastusreittien tarve lähimaastossa korostuu entisestään, kun hevosten määrä alueella lisääntyy. Kaupunkitallista ei koskaan tule maaseudun veroista maastoiluparatiisia, mutta paljon on silti pienellä vaivalla tehtävissä.

Maastoratsastusmahdollisuuksien parantamisessa on kyse ennen kaikkea Niihaman maastossa liikkuvien ratsukoiden turvallisuuden parantamisesta, mutta selkeät yhdessä sovitut ratsastusreitit tuovat viihtyvyyttä myös muille alueen käyttäjille ja asukkaille. Maastoratsastusreittien suunnittelussa on otettava huomioon erityisesti reitin pohjan soveltuvuus hevosille ja muun liikenteen vaikutus ratsukoihin. Jos reitin pohja ei ole turvallinen hevoselle, ei se ole sitä myöskään selässä istuvalle ratsastajalle. Niihaman metsäpolkujen vaikeakulkuisuus ja kivikkoisuus puolestaan ajaa ratsukot usein suhteellisen vilkkaasti liikennöidyille ajoteille, jolloin eteen tulee uusia turvallisuusongelmia.

Edellä olevan perusteella olen jättänyt 11.8. valtuustoaloitteen, jotta Tampereen kaupunki kartoittaa yhteistyössä alueen hevosalan toimijoiden kanssa Niihaman maastoratsastusreittien todellisen tilan, turvallisuuden ja kehittämistarpeet sekä ryhtyy selvityksen pohjalta käytännön toimenpiteisiin maastoratsastusmahdollisuuksien parantamiseksi alueella.

Toivottavasti asiaan saadaan vihdoin parannus eikä kukaan enää eksy ratsain golfkentälle.

Tänään olemme saaneet uutisista lukea Suomen sijoittumisesta seitsemänneksi parhaaksi maaksi tulla äidiksi. Paljon on meilläkin vielä korjattavaa esimerkiksi vanhemmuuden kustannusten jakamisessa vanhempien työnantajien kesken. Nyt työnantajalle on lähtökohtaisesti suurempi riski palkata nuori nainen kuin mies. Tämä on omiaan pönkittämään epätasa-arvoisia mahdollisuuksia työllistyä. On kaikkien etu, että työnantaja voi palkata pätevimmän ja osaavimman hakijan.

Tällä hetkellä vanhemmuuden kustannukset lankeavat lähes yksinomaan äidin työnantajan harteille. Tämä vaikuttaa naisvaltaisten alojen työllistämismahdollisuuksiin ja palkanmaksukykyyn sekä usein kielteisesti nuorten naisten mahdollisuuksiin löytää vakituista työpaikkaa. Työnantajat ymmärrettävästi pyrkivät välttämään kustannuksia, joita aiheutuu työntekijöiden perhe- ja hoitovapaista. Raskaimpana kustannustaakka kohdistuu pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka vastaavat enemmistöstä yksityisen sektorin työpaikoista.

Yleensä kavahdan aina, kun yhä uusia vastuita halutaan ulkoistaa valtion maksettavaksi. Tässä tapauksessa se kuitenkin on paikallaan ja luo aitoa mahdollisuuksien tasa-arvoa pärjätä omalla työllä tai työllistää sukupuolesta riippumatta.

Perhe-elämän vaiheisiin liittyvän sosiaaliturvan kustannukset, kuten perhevapaiden kustannukset ja lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, on siirrettävä kokonaan valtiolle ja rahoitettava kaikkien työntekijöiden palkan sivukuluista. Näin poistetaan työnantajalta vanhemmuudesta aiheutuva yllättävän kustannusriski. Tällöin työntekijän sukupuoli tai ikä ei enää vaikuttaisi merkittävällä tavalla työllistymiseen.

Vanhemmuuden kustannusten kattaminen kaikkien työntekijöiden palkan sivukuluista keräämällä kohtelee yrityksiä tasavertaisesti, sillä nettokustannukset keskittyisivät työvoimaintensiivisille aloille suorassa suhteessa työntekijämäärään. Tämä kannustaa myös pienempiä yrityksiä uusien työntekijöiden palkkaamiseen matalammalla riskillä, millä on selkeästi työllisyyttä lisäävä ja yrittäjyyttä tukeva vaikutus.

(Lisätty 8.4. ) Pirkanmaan ja Tampereen Kokoomusnuoret ja Kokoomusopiskelijat: Sofia Vikman eduskuntaan 2011

TIEDOTE 31.3.2010

Kokoomuksen Sofia Vikman ehdolle eduskuntaan

Tampereen kaupunginvaltuutettu ja Pirkanmaan maakuntavaltuutettu Sofia Vikman tavoittelee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa Pirkanmaan Kokoomuksen listalta. Vikman perustelee ehdokkuuttaan mm. kunnallisilla ja seudullisilla luottamustoimillaan ja kokemuksellaan kokoomuksen järjestö- ja eduskuntatyöstä.

”Vaikuttaminen vaatii osaamista ja politiikan tietotaitoa sekä tahtoa kantaa vastuuta yhteisistä asioistamme vielä muutaman kymmenen vuoden kuluttuakin. Eduskunnassa on heti tiedettävä mitä tekee, mikäli siellä haluaa oikeasti vaikuttaa. Nyt tarvitaan uutta henkeä ja tekoja”, sanoo Vikman.

Koulutukseltaan Vikman on yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja on kansanedustajan avustajan työstään opintovapaalla valmistuakseen maisteriksi kesällä 2010.

26-vuotias Vikman on koulutuksensa ja työkokemuksensa puolesta politiikan ammattilainen ja pyrkii eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa tosissaan. Pohjatyötä on tehty aina lähtien vuoden 2008 kunnallisvaaleista, joissa Vikman oli ensiyrittämällä koko maassa kokoomuksen alle 30-vuotiaiden äänikuningatar yli 700 äänellä. Eurovaaleissa 2009 ääniä kertyi jo huikeat yli 4000.

Valtuustossa Vikman on profiloitunut erityisesti koulutuksen, osaamisen, yrittäjyyden ja palvelutuotantorakenteiden uudistamisen sekä viihtyisän kaupunkiympäristön puolestapuhujana.

Pirkanmaan Kokoomus nimeää eduskuntavaaliehdokkaansa ylimääräisessä piirikokouksessaan 3.6.2010.

Kiinnitin jo kesällä 2008 Aamulehdessä huomiota koululaistemme huolestuttavasti kaventuneisiin kielivalintoihin. Asia on jälleen erityisen ajankohtainen, koska peruskoulun tavoitteita ja tuntijakoa valmisteleva työryhmä jättää esityksensä vappuna.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n koulutusjohtajan Markku Koposen mukaan nyt olisi aika luopua pakollisesta ruotsista ja tehdä siitä valinnainen aine peruskoulussa.

Koponen kiteyttää asian kieltämättä osuvasti sanoessaan, että ruotsista on tullut tulppa monipuolisemman kielitaidon hankkimiselle, sillä ani harva kykenee opiskelemaan peruskoulussa yhtä aikaa kolmea vierasta kieltä. Englannin laaja opiskelu taas on ymmärrettävää, koska siitä on tullut maailman kieli myös työelämässä.

Työelämä kansainvälistyy vauhdilla. Akateemisessa maailmassa kansainvälisyys on itsestäänselvyys. Lisäksi hyvä kielitaito on nykyisin tärkeä myös ammatillisella puolella. Ammatinharjoittamiseen ei enää riitä vain oman alansa erityistaitojen hallitseminen. Englannin kielen asema vahvistuu jatkuvasti, mutta myös muiden maailman kielten osaamiselle on tulevaisuudessa yhä kasvavaa kysyntää.

Koponen ehdottaa, että peruskoulussa pitäisi olla tarjolla valittavaksi vähintään kolme eri kieltä, joista yksi olisi toinen kotimainen kieli eli ruotsi tai suomi. Näistä kolmesta kielestä oppilaan tulisi valita vähintään kaksi kieltä, joita alettaisiin lukea jo alaluokilla 1–6.

Englanti ja ruotsi siis säilyisivät valinnan mahdollisuuksina, mutta niiden rinnalle tulisi kirjo muitakin kieliä.

Pienen maan on käytettävä koulutusresurssinsa viisaasti ja hyväksyttävä, että suomella ja ruotsilla pärjää maailmalla huonosti. Toivottavasti pikkuhiljaa osaamme katsoa kieltenopetusta nykyistä laajemmin maamme osaamisen, viennin ja työelämän näkökulmasta.