Kauppalehti uutisoi tänään Suomen ekonomiliiton kehottaneen naisia olemaan nykyistä röyhkeämpiä palkkavaatimuksissaan. ”Kannustamme nuoria (naisia) röyhkeyteen. Miehet osaavat pyytää yleensä jopa 500 euroa enemmän palkkaa kuin naiset”, Eeva Riittinen-Saarno sanoo Kauppalehdessä.
Tässä on varmasti perää ja oppi rohkeudesta sopii monelle muullekin alalle. Naisekonomi tienaa 13 prosenttia mieskollegaansa vähemmän. Yleisesti ottaen tilanne on vieläkin huonompi. Naisen euron arvioidaan olevan noin 80 senttiä.
Suomalaisten naisten täytyy rohkeasti uskoa itseensä. Toisaalta myös eduskunnan on ryhdyttävä tekoihin. Tällä hetkellä sosiaaliturvajärjestelmässä on kestämättömiä velvoitteita, jotka osaltaan heikentävät naisten palkkatasoa ja saattavat heikentää työnantajan mahdollisuutta palkata hakijajoukosta pätevin.
Työnantajalle on nyt lähtökohtaisesti taloudellisesti suurempi riski palkata nuori nainen kuin mies. Vanhemmuuden kustannukset lankeavat lähes yksinomaan äidin työnantajan harteille. Tämä vaikuttaa naisvaltaisten alojen työllistämismahdollisuuksiin ja palkanmaksukykyyn sekä kielteisesti naisten mahdollisuuksiin löytää vakituista työpaikkaa.
Työnantajat ymmärrettävästi pyrkivät välttämään kustannuksia, joita aiheutuu työntekijöiden perhe- ja hoitovapaista. Raskaimpana kustannustaakka kohdistuu pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka vastaavat enemmistöstä yksityisen sektorin työpaikoista.
Perhe-elämän vaiheisiin liittyvän sosiaaliturvan kustannukset, kuten perhevapaiden kustannukset ja lapsen sairastumisesta johtuvat poissaolot, on siirrettävä yksittäiseltä työnantajalta kokonaisuudessaan valtiolle. Näin poistetaan työnantajalta vanhemmuudesta aiheutuva yllättävän kustannusriski. Tällöin työntekijän sukupuoli tai ikä ei enää vaikuttaisi merkittävällä tavalla työllistymiseen. Nyt on tekojen aika.
Aivan asiaa, mutta hieman haluaisin kommentoida tuohon pk-sektorin ongelmaan.
Usein julkisessa keskustelussa “leimataan” työnantajat koska he karsastavat lapsentekoiässä olevia naishenkilöitä. Kysehän on kuitenkin siitä, että mikroyrityksissä (alle 10 henkilöä, joita suomessakin kai yrityksistä on iso osa) yleensä yhdelle ihmiselle varattu vastuu on suuri, eikä talon sisällä oikeastaan ole päällekkäisiä toimenkuvia.
Tästä johtuen lapsen teko tarkoittaa sitä, että hyvissä ajoin ennen äitiyslomalle jäämistä (jos ei sairaslomalle jäädä jo paljon ennen..) tarvitsee palkata sijainen harjoittelemaan ja perehtymään. Tämän jälkeen nainen (noin keskimäärin) on 1,5-2,5 vuotta kotona lapsen kanssa. Tämän jälkeen hän tulee noin puoleksi vuodeksi töihin (sijainen laitetaan pois) ja jää uudestaan äitiysvapaalle (uusi sijainen). Jos hän tälläkin kertaa on 1,5-2,5 vuotta poissa työelämästä, hän on jopa 5-6 vuotta “varannut” yhtä työpaikkaa firmasta, ja hänen tilalleen on jouduttu palkkaamaan määräaikaisia sijaisia (ei välttämättä yhtä suuri työmotivaatio kuin pysyvässä työsuhteessa).
Löytyisikö sinulta jotain mielipidettä, kuinka voitaisiin lapsen teosta aiheutuneita kustannuksia jakaa niin, että naisen työnantaja ei olisi kärsivä osapuoli?
Itse pidän ongelmana sitä, että työnantajan kädet ovat täysin sidotut tilanteessa. Pahimmillaan yritys ei enää äitiysvapaa”kierteen” jälkeen edes tee sitä toimintoa, mihin nainen on alunperin palkattu, mutta hänelle pitää silti löytää jotain tehtävää vapaiden jälkeen. Ymmärrän hyvin niitä työnantajia, jotka valitsevat joko vanhemman naisen, tai miehen.